Perfomances 2000

Satutuokio

Näyttelijämme Antero Nieminen Hevosenkengän nukkehahmojen kanssa lukee kaksi satua Mimmi Lehmän seikkailuista. Satutuokio vietetään Galleria Hevosenkengän tunnelmallisessa lukunurkkauksessa.

Kolmen nakin komedia

Eero Ahre, Patrik Drake, Outi Haaranen
Ensi-ilta: 28.9.2000
Ohjaus: Patrik Drake
Pietari Piirakainen on maailman kiltein nakkikauppias. Apulaisensa Helmeri -hylkeen kanssa hän valmistaa kioskissaan herkkunakkeja isoisän salaisen reseptin mukaan. Pietarin suurin haave on voittaa ”Kolme Kultaista Nakkia” -kilpailu, joka järjestetään vain kerran sadassa vuodessa.

Pandan seikkailu lastenkamarissa

Ensi-ilta: 8.2.2001
Ohjaus: Kirsi Aropaltio
Näytelmä tutustuttaa pienimmätkin katsojat maailman eri maihin, maanosiin ja kulttuureihin.
Tutusta lastenkamarista alkaa pehmoeläin Pandan seikkailu, jonka käänteistä puutu huumoria eikä yllätyksiä. Panda matkaa milloin sukellusveneellä milloin höyrylaivalla. Matkalla tutustutaan Pieneen merenneitoon, delfiiniin, kameliin ja moniin muihin.

Jaakko ja pavunvarsi

KANSANSADUN POHJALTA ohjannut ja dramatisoinnutt Maarit Pyökäri
Ensi-ilta: 27.9.2001
Jaakko elää yhdessä äitinsä kanssa. Hän on pieni, mutta sinnikäs ja nokkela poika, joka joutuu pelastamaan itsensä ja äitinsä. Jaakko on lujasti kiinni elämässä, kuten se pavunvarsikin, jota pitkin hän kapuaa pilvien yläpuolelle jättiläisten maailmaan. Vanhan kansansadun pohjalta tehdyssä esityksessä on sadun ihme ja seikkailun jännitystä, mutta myös viisaan sadun tapaan elämän perusarvoja ja suurta elämän kunnioitusta.

Keijumetsän Kerkkä

Elina Stirkkinen – Simo Routarinne
Ensi-ilta: 13.2.2002
Ohjaus: Simo Routarinne
Keijut ovat juuri heränneet ja valmistelevat täydenkuun juhlaa,
kun Metsätähti lähtee lammelle katsomaan peilikuvaansa ja joutuu suureen vaaraan.
Kerkkä-menninkäinen pelastaa hänet ja Metsätähti jää kiitollisuudenvelkaan keijujen inhoamalle menninkäispojalle.Mitä muut keijut sanovat? Haistavatko ne menninkäisen hajun?
Onnistuuko Lasarus-lepakko estämään Kerkkää ryntäämästä keijujen pitoihin? Mitä Keijujen Kultaisessa kirjassa sanotaankaan: Jos valehtelee niin Näkki vie…

Kanin Dunboll

Kirsi Siren – Anita Sohlberg

Regi: Kirsi Siren

Kanin Dunboll är en dockteaterpjäs som riktar sig till de allra minsta barnen. Den rara sagan handlar om hur viktigt det är att hjälpa andra. I sagan får vi möta många lustiga djurgestalter; igelkotten, mullvaden, fågelmamman och herr Mickel räv.

Poika ja tähti

Tarina elinikäisestä ystävyydestä.
Ensi-ilta: 12.2.2003
Ohjaus: Anne Rautiainen
Tähtikirkkaana yönä syttyy taivaalle kaksi uutta tähteä. Samaan aikaan syntyy sirkukseen pieni poikavauva ja pieni varsa, ikuiset ystävät.

Nukkumatti Untamo Tukki

Eero Ahre – Jyrki Kiiskinen
Ensi-ilta: 2.10.2003
Ohjaus: Eero Ahre
Käsikirjoitus: Eero Ahre ja Jyrki Kiiskinen
Rauhallisessa Uinulan kaupungissa asuu salaperäinen ukkeli, joka tunnetaan päivisin nimellä Untamo Tukki. Iltaisin hän kuitenkin muuttuu Nukkumatiksi. Silloin hän kiipeää vanhan talon ullakolle, jossa lempeän kuu-ukon loisteessa puhdistelee vanhoja leluja. Hän kerää niistä unihiekkaa!
Eräänä päivänä muuttokuorma tuo taloon uudet naapurit. He sekoittavat ullakon järjestyksen, eikä unihiekan valmistaminen enää onnistu. Näkevätkö Uinulan asukkaat enää koskaan kauniita unia? Hauska ja runollisen kaunis näytelmä siitä, kuinka hyvä omatunto on paras päänalunen.

Detektiv Knop och Rosettmysteriet

Eero Ahre – Patrik Drake – Outi Haaranen
Ensi-ilta: 4.11.2003
Ohjaus: Patrik Drake
Käsikirjoitus: Eero Ahre – Patrik Drake – Outi Haaranen
Mystiska saker händer i den lilla staden Ulltorp. Åsa Ullström som har en garnbutik får konstiga presenter…Ingen kan föstå vad det är som pågår. Då behövs detektiv Knop för att nysta upp härvan.
De fartfyllda händelserna får ett lyckligt slut och rövaren sitt straff.
För barn i ålder 3 till 10 år. Speltid 45 min.
Kesto noin 45 min
Från 3 år uppåt.
Esitys on myös kiertävä
Pjäsen även turnerar

Saku Sellonsoittaja

Kenji Miyazawa
Ensi-ilta: 11. ja 12.2.2004
Ohjaus: Kirsi Aropaltio
Saku asuu pienessä mökissään ja hoitelee vihannespuutarhaansa. Hän valmistautuu suureen juhlakonserttiin, harjoittelee öin ja päivin

sellonsoittoa. Orkesterin harjoituksissa hänen soittonsa ei vain ota sujuakseen.

Eräänä iltana, kun Saku jälleen harjoittelee, ovelta kuuluu kolme koputusta. Sisään tulee kissa kantaen tomaattia ja pyytää Sakua soittamaan Schumannin ”Träumerein”… Ilmenee, että kaikki seudun eläimet ovat riippuvaisia Sakun soitosta ja, ihme kyllä, Saku myös heistä.
Lopuksi Sakun soitto valloittaa kaikki!
Hienossa tarinassa kaikki tässä luomakunnassa ovat yhtä tärkeitä: luonto, ihmiset ja eläimet.
Näytelmässä on elävää sellomusiikkia.

Katsojille ei ole ikärajaa!

Velmu Viljami Vilppi

Eero Ahre – Antero Nieminen
Ensi-ilta: 23.9.2004
Ohjaus: Markku Arokanto

Kun on saanut nimekseen Velmu Viljami Vilppi, ei ole ihme jos tulee väärinymmärretyksi. Huoleton kulkuri Velmu Viljami Vilppi saapuu syrjäiseen Kaljuvuoren kylään ja tahtoo olla avuksi, mutta ennen kuin päivä vaihtuu iltaan on monen kyläläisen elämä sekasorron partaalla. Tiukan paikan
tullen nämä orastavat katastrofit paljastuvat hupaisiksi sattumiksi ja Viljami sanansa mittaiseksi mieheksi – mutta onko silloin jo liian myöhäistä?
Vauhdikas esitys yhdistää riemukkaalla tavalla näyttelemistä ja taitavaa nukketeatteria. Puhdassydämisen kulkurin ohella tarinassa seikkailevat mm. itsevarma skeittaaja, turhamainen emäntä, epäluuloinen poliisi, herkkäuskoinen sammakko ja viisas erakko.
Kesto noin 45 min
Lapsille 3-12 v
Esitys on myös kiertävä

Nukkumatti Untamo Tukki – Lämmin Joulupainos

Eero Ahre – Jyrki Kiiskinen
Ensi-ilta: 1.12.2004
Ohjaus: Eero Ahre
Käsikirjoitus: Eero Ahre ja Jyrki Kiiskinen
Joulun alla ihmiset haluavat ajatella kauniita asioita.
Niin myös Nukkumatti Untamo Tukki, joka lentelee
Uinulan kaupungin yllä. Hän suunnittelee rauhaisia
joulu-unia kaikille, mutta onko unihiekkaa riittävästi…

Mukana paljon jouluun liittyvää hauskaa, uusia
henkilöhahmoja ja entistäkin onnellisempi loppu!

Joulun sanoma elää sydämissämme.

Rosina och riddare von Russin
Eero Ahre – Patrik Drake – Elina Stirkkinen
Ensi-ilta: 9.9.2005
Ohjaus: Patrik Drake
En drake hotar riddare von Russins slott. Den raska jungfrun Rosina skyndar till riddarens undsättning tillsammans med två fiffiga apor och den trofasta härolden Grisius. Det blir till en fartfylld jakt i slottet och en stor överrasakning i slutet.

Suuri Pölynimuri

Marjo Niemi
Ensi-ilta: 29.9.2005
Ohjaus: Marjo Niemi
Käsikirjoitus: Marjo Niemi
Ilonan hauska isoveli Hemmo on eräänä aamuna
ihan eri veli.Hemmo paiskaa aamupalamunan
seinään ja imuroi siskonsa pölynimuriin.
Suuressa Pölynimurissa Ilona kohtaa roinalaiset,
joiden maailmanjärjestys on mullin mallin.
Yksi roinalaisista ryhtyy hankalaksi.
Matkalla kodista pölynimuriin ja takaisin selviää
niin Suuren Pölynimurin kuin Ilonankin huoli:
omituisesti käyttäytyvä ystävä.

Mestaritontun seikkailut

Aili Somersalo
Ensi-ilta: 2.10.2005
Ohjaus: Kirsi Siren
Mestaritontun seikkailut on jännittävä tarina siitä, miten Satumaan prinsessa Saraste, joutuu
maailman lumoihin ja Julma-Kumman loihtimaksi. Neuvokas Mestaritonttu onnistuu hänet pelastamaan kolmen noidan juonitteluista huolimatta. Ihana suomalaisten oma klassikkosatu,
jonka tapahtumapaikkoina ovat Satumaa ja maailma eli kiehtova satumetsä.
Aitoa vanhanajan sadun hurmaa.

Pikkaraisen päiväuni

Antero Nieminen
Ensi-ilta: 26.1.2006
Ohjaus: Antero Nieminen
Käsikirjoitus: Antero Nieminen
Touhukas talonmies Pikkarainen tekee suursiivousta
teatterin varastossa. Epähuomiossa hän on viemässä
kaatopaikalle vanhaa arkkua, Satujen Kotia.
Kun koittaa Pikkaraisen päiväuniaika, herää arkku henkiin
ja sen asukkaat ryhtyvät pelastamaan kotiaan.
Ehtivätkö he viemään hätäviestin teatterinjohtajalle
ennen kuin Pikkarainen herää?

Macbeth-Riivatut

William Shakespeare
Ensi-ilta: 2.9.2006
Ohjaus: Markku Arokanto
William Shakespearen näytelmä ”Macbeth-Riivatut” saa ensi-illan Hevosenkengässä 9.2.2006. Esitys on aluevaltaus teatterille. Klassikkonäytelmä on sovitettu nukketeatterille ja näyttelijöille rooleissa ja sen ajaton sanoma puhuttelee eri aikakausien ihmisiä yhtä voimallisesti. Näytelmästä on valittu näkökulmaksi se, miten paha teko alkaa tuhota ihmistä ja miten kohtalokasta on uskoa vääriä ennustuksia ja houkutuksia. Shakespearen nerokas teksti on yhtä ajankohtainen ja viiltävä nyt 2000 luvun nuorille kuin syntyhetkensä 1500-luvun yleisölle.
Näytelmän ohjaa Markku Arokanto, nuket ovat Satu Paavolan ja lavastus Maija Poskiparran. Musiikin säveltää Juha Jaakkola. Näyttelijöinä ovat Pekka Heiman, Antero Nieminen ja Eve Saarinen.
Macbethiä voidaan esittää myös kouluissa ja siihen liittyy teatterikasvatuspaketti opettajille sekä jälkikeskustelu tekijöiden kanssa. Ennakkotehtäviä teatterin edustajat tulevat mielellään antamaan luokille ja ryhmille.

Maamies ja Lohikäärme

J.R.R. Tolkien – Atro Kahiluoto
Ensi-ilta: 21.9.2006
Ohjaus: Atro Kahiluoto
Leppoisa maamies Giles onnistuu sattumalta
säikäyttämään eksyneen jättiläisen ja kylänväki
alkaa pitää häntä sankarina.
Kun tarvitaan miestä ajamaan lohikääme tiehensä,
kaikki luottavat Gilesiin. Hän saa kuninkaalta
Pyrstönpurijan: miekan, jossa on taikavoimaa.
Giles lähetetään lohikäärmejahtiin seuranaan
uskollinen koiransa Garm.

Näyttelijät ja upeat nukkehamot seikkailevat
vauhdikkaan musiikin kommentoidessa tilanteita.
Yllätykselliset lavasteet ja värikkäät valot
luovat kiehtovan tarumaailman.

Simpanssiveljeni Bruno

Kirsi Aropaltio
Ensi-ilta: 8.2.2007
Ohjaus: Kirsi Aropaltio
Pieni simpanssipoika Bruno kasvaa yhdessä ihmispojan, Ollin, kanssa Ollin kodissa. Toisilleen rakkaat veljekset kokevat lapsuuden leikit ja ilot yhdessä. Tällaista tapahtuu myös oikeassa elämässä. Mutta sitten Bruno kasvaa niin suureksi, että yhdessä asuminen ei olekaan enää mahdollista. Olli ei halua kuitenkaan erota veljestään ja ystävykset lähtevät yhteiselle seikkailulle. Värikkäiden seikkailujen jälkeen kaikki käy paremmin kuin hyvin. Mutta matkalla näytelmän loppuun me kaikki opimme uutta simpansseista ja – itsestämme. Näytelmässä on hurmaavia simpanssinukkeja, upeat lavasteet sekä runsaasti lauluja ja musiikkia.
N. 50 minuuttia pitkä esitys sopii takuuvarmasti kaikille yli kolmevuotiaille, mutta puhuttelee ja viihdyttää kaiken ikäisiä.

Kummituskekkerit

Eero Ahre – Patrik Drake – Pekka Heiman
Ensi-ilta: 22.9.2007
Ohjaus: Patrik Drake

Autiotalon kummitukset valmistautuvat synttärijuhliin: höperö kreivi Konrad Kullervo von Knackenhaus täyttää keskiyöllä 550 vuotta, ja pikkukummitus Hugo ystävineen touhuaa innokkaasti
yllättääkseen hänet. Tärveltyykö yllätys, kun kutsumaton vieras, kakkurosvo Sulo Sacher puuttuu peliin…
Kesto noin 45 min
Lapsille 3v ja ylöspäin
Esitys on myös kiertävä

Peter Pan

J.M. Barrie – Mikko Kivinen
Ensi-ilta: 7.2.2008
Ohjaus: Mikko Kivinen
Peter Pan on näytelmä pienestä pojasta,
joka ei halua kasvaa aikuiseksi, ja kiltistä tytöstä,
Leenasta. Villit leikit Mikä-mikä maassa ja huimat
seikkailut yhdessä kadonneiten poikien kanssa
tekevät Leenasta sankarin. Taikuutta, musiikkia
ja upeita näkymiä tarjoava esitys on myös tarina
unelmista. Unelmat ja arki – hereillä vai unessa –
mistä löytyy onni?

Taiteilijan takinliepeessä

Claude Monet tutuksi lapsille
Ensi-ilta: 12.3.2008
Kulje Claude Monet´n matkassa EMMAssa, kuule lummelammen
salat tai mitä valo merkitsee maalarille. Teatteri Hevosenkenkä
on luonut yhteistyössä EMMAn kanssa elämyksellisen matkan
lapsille taiteilijan maailmaan ja teoksiin.
Monet´na tepastelee näyttelijä Jami Hyttinen,
asun suunnittelu Fanni Lieto.
Dramatisoitu esityskierros näyttelyssä 3-9-vuotiaille.

Elli-Velli-Karamelli

Kaarina Helakisa – Anne Rautiainen
Ensi-ilta: 25.9.2008
Ohjaus: Anne Rautiainen
Elli on 5 vuotta ja Ellin paras kaveri
on Heppu-koira, joka on 3 vuotta.
Eräänä päivänä tapahtuu jotain kamalaa;
Herra Hattu aikoo kaataa Ellin ja Hepun
kiipeilypuun! Siitä alkaa Ellin ja Hepun
taistelu Herra Hattua ja tämän paisuvaa
tehdasta vastaan. Elli nimittäin on
vakuuttunut siitä, että kaikki lapset tykkää
puista, eikä tehtaista ainakaan!
Tämä Kaarina Helakisan klassikkosatuun
pohjautuva näytelmä kehottaa meitäkin
tarttumaan toimeen: ”Aurinko meille
paistaa ei anneta auringon mennä piiloon.
Ei anneta vesien mustua ja eläinten paeta.”

Spökstök

Eero Ahre – Patrik Drake – Pekka Heiman
Ensi-ilta: 21.10.2008
Ohjaus: Patrik Drake

Lilla spöket Hugo och hans kamrater förbereder sig inför en stor händelse: spökgreven Konrad Kullervo von Knackenhaus fyller 550 år vid midnatt och en överrasknings- fest skall ordnas: Festplaneringen får en oväntad vändning då kakrövaren Sakarias Sacher dyker upp. Efter roliga förvecklingar blir slutet ändå gott i denna fartfyllda föreställning.
Speltid 45 min
För barn 3 år uppåt.
Turnépjäs

Tuhkimo

Ensi-ilta: 5.2.2009
Ohjaus: Markku Arokanto
Käsikirjoitus: Topeliuksen sadun pohjalta sovittanut Markku Arokanto
Tuhkimon tarina on kaunis ja koskettava.
Siinä hyvä palkitaan ja ”paha” tehdään
typeräksi. Tarinassa on elämänohjetta
riittämiin ja Hevosenkengässä rakastettu
satu tuodaan näyttämölle värikkäänä
ja humoristisena esityksenä. Yllätyksiä
pursuavassa tulkinnassa haltiatarkummin
taiat takkuilevat ja jalat menevät sekaisin
lasikengän sovituksissa. Romantiikkaakaan
ei unohdeta tässä rakastetussa ja
eloisassa koko perheen klassikkosadussa.

Lohikäärme ja 7 prinsessaa

Antero Nieminen
Ensi-ilta: 9.9.2009
Ohjaus: Antero Nieminen
Käsikirjoitus: Antero Nieminen

Lempeä lohikäärme pitää vaastentahtoisesti linnassaan vankeina seitsemää tuittuilevaa prinsessaa, jotka se on saanut perinnöksi isältään. Eräänä päivänä linnan portille saapuu uljas prinssi, joka vaatii itselleen prinsessaa puolisoksi. Seuraa Suuri Taistelu.
Katso video
Kesto noin 30 min
Lapsille 3v ja ylöspäin
Esitys on myös kiertävä

Tilaa uutiskirje

Saat viimeisimmät uutiset suoraan sähköpostiisi.