Teatterinjohtaja Kirsi Sirenin omaelämäkerta ilmestyy toukokuussa 2025

KIRSI SIREN – Elämäni näytökset

Iloja, lämpöä ja rakkautta, näitä oli Kirsi Sirenin kannustavassa lapsuudenperheessä yllin kyllin. Onnen vuodet ovat antaneet voimaa myös välillä hyvin raskaidenkin vaikeuksien voittamiseen.

”Kanavoi luovuuteen” oli toimintaohje, jota noudattaen Kirsi Siren perusti sisarensa Saran kanssa 50 vuotta sitten Teatteri Hevosenkengän Espooseen. ”Mitä vaan hullumpaa keksitään, se tehdään!” 

Siren kasvoi kulttuurisuvussa, arkkitehtuurin ja visuaalisuuden maailmassa. Isoisä J. S. Sirén, Eduskuntatalon arkkitehti, ja vanhemmat, arkkitehdit Kaija ja Heikki Siren, johdattivat Kirsin taiteen maailmaan. Lapsuuden ja myöhemmin oman perhe-elämän tärkeitä elementtejä olivat saaristo, meri ja purjehdus – lokikirjat kertovat ihanista perhepurjehduksista mutta myös pelottavasta merihädästä.

Teatteri Hevosenkengässä Siren pystyi päästämään luovuutensa valloilleen. Hän on aina halunnut muuttaa mahdottoman mahdolliseksi. Teatterin ympärille onkin kasvanut kokonainen lastenkulttuurin keskus, kokonaistaideteos, jonka puitteissa Siren on ohjannut ja tuottanut näytelmiä. Hevosenkengän 50-vuotiseen menestystarinaan on kuulunut yhteistyö Kansallisteatterin kanssa, yli sata esitystä Japanissa ja lukemattomia yleisön rakastamia näytelmiä.  Taiteellisella kunnianhimolla mutta ilolla ja leikillä johdettuun teatteriin tullaan vierailulle ympäri maailman.

”Luovuus syntyi saaren vankina. Lapsuuden kesät Bockholmassa seurana sisarukset ja äiti, isä viikonloppuina, ja kaikki venäläiset klassikot! Haaveilu täytti koko elämän! Aaltojen loiske rantakallioille aamulla herätessä, meren tuoksu ja vielä vanhan Wickströmin putkutus ulapalla. Se nirvana on kantanut koko loppuelämän.”

Teatterinjohtaja Kirsi Siren on vaikuttanut taiteellisen työn ohella 16 vuoden ajan Espoon kaupunginvaltuustossa ja kaupunginhallituksessa, sekä HUSin ja YTV:n hallituksissa, Valtion näyttämötaidetoimikunnassa ja Kansallisoopperan hallintoneuvostossa. Palkintojakin kertynyt useita, Pro Finlandia -mitali, Lastenkulttuurin valtionpalkinto, Lasten- ja nuortenteatterin elämäntyöpalkinto ja Espoo-mitali.

Kirsi Siren: Elämäni näytökset ilmestyy 21.5.2025. Kirja on ennakkotilattavissa Into-kustannuksen kautta täältä.
Ilmestymisensä jälkeen sitä on mahdollista ostaa myös Teatteri Hevosenkengästä, toimiston aukioloaikoina (arkisin klo 9-16) ja näytösten yhteydessä. 

Kansikuva: Noora Geagea

Jaa:

Tilaa uutiskirje

Saat viimeisimmät uutiset suoraan sähköpostiisi.